- Monet asiakkaat ovat kommentoineet, että kun hotellin ovesta tulee sisään, tuntuu kuin olisi tullut Lappiin, hotellinjohtaja Yrjötapio Kivisaari sanoo.

Oulu sai uuden hotellin

Hotellit

Oulu on portti Lappiin.

– Hiihtokohteisiin matkustavat saattavat pysähtyä yöksi meille. Toki toivomme, että he viihtyisivät meillä pari päivää, koska Oulussa on niin paljon näkemistä ja kokemista, hotellinjohtaja Yrjötapio Kivisaari sanoo.

Oulun uusin ja komein kaupunkihotelli Lapland Hotel Oulu kutsui oululaiset tutustumaan uudistettuun taloon ja kutsuun vastasi peräti 1200 kaupunkilaista.

– Taloa on kovasti odotettu, joten halusimme antaa oululaisille tilaisuuden tutustua ensimmäisenä uuteen hotelliin, hotellinjohtaja Yrjötapio Kivisaari sanoo.
Oulussa Suomen toiseksi vilkkain lentokenttä, joten kaupunkiin on helppo tulla.

Ainolan puiston kupeessa sijaitsevan hotellin 160 huonetta on sisustettu Lapin luonnon sävyin.
Ainolan puiston kupeessa sijaitsevan hotellin 160 huonetta on sisustettu Lapin luonnon sävyin.

– Tänne on hyvät ja edulliset lentoyhteydet. Oulu on pääkaupunkiseudulla asuville vain 55 minuutin lentomatkan päässä. Tänne kannattaa lähteä vaikka kaveriporukalla viikonlopuksi.

– Ulkomaisille, vaikkapa japanilaisille vieraillemme, me olemme jo osa arktista, pohjoista aluetta. Ainakin mielikuvissa, vaikka virallisesti ei näin olekaan, Kivisaari tarkentaa.

Oulu on monipuolinen kaupunki, jossa on paljon tehtävää ja koettavaa lapsiperheille, aikuisille ja ryhmille.

Oulu on mukava ostoskaupunki

– Ouluun rakennetaan uutta valtavaa ostoskeskusta, jonka lisäksi lähellä kaupunkia ovat jo Ideapark- ja Zeppelin-kauppakeskukset, eli Pohjois-Suomen suurimmat ostoskeskukset.

– Tämä on myös virkeä kulttuurikaupunki. Meillä tehdään hyvää teatteria, täällä on isoja elokuvateattereita ja tapahtumia. Luonto on myös lähellä. Hotellin vieressä on Ainolan puisto ja Hupisaaret, jotka ovat oululaisten ajanviettopaikkoja. Hotelli on siis sijainniltaan aivan uniikissa paikassa.

Oulu on Kivisaaren mukaan Amsterdamin ja Kööpenhaminan kaltainen pyöräilykaupunki, jossa pääsee pyörällä liikkumaan joka paikkaan.

Ynninkulman historiallisessa ympäristössä voidaan järjestää erilaisia tilaisuuksia.

Bisnes- ja matkailuhotelli

Sijaintinsa ja suurten kokous- ja juhlatilojensa sekä keskeisen sijaintinsa ansiosta Lapland Hotel Oulu sopii hyvin sekä bisnesvieraille että matkailijoille. Lappilainen tunnelma on bonusta.

– Monet asiakkaat ovat kommentoineet, että kun hotellin ovesta tulee sisään, tuntuu kuin olisi tullut Lappiin. Meillä on hienosti toteutunut tunturihotellin tunnelma, Kivisaari sanoo.

Hotellin neljällä majoituskerroksella on tunnelmalliset nimet; Lapin kesä, Lapin talvi, Revontulet sekä Ruska.

– Kerrosten teemat ja upeat kuvat vievät matkailijan Lappiin.

Hotellin Oula ravin­tola tar­joaa Lapin herkkuja.

Lappi maistuu myös ravintolassa

– Ruokamme on herättänyt paljon positiivista huomiota. Keittiössä työskentelee Suomenmestarikokki Roope Kotila ja hänen Sky Ounasvaarasta tullut kolmen hengen tiiminsä.

Keittiöstä vastaa Suomenmestarikokki Roope Kotila ja hänen Sky Ounasvaarasta tullut kolmen hengen tiiminsä.
Keittiöstä vastaa Suomenmestarikokki Roope Kotila ja hänen Sky Ounasvaarasta tullut kolmen hengen tiiminsä.

– Oletimme, että suurin osa ravintolan asiakkaista on hotellin vieraita, mutta eipäs olekaan. Kun meillä voi käydä illan aikana 100 henkilöä syömässä, heistä 20 on hotelliasukkaita ja 80 vieraita kaupungista.

Kivisaari kertoo, että myös Pentikin ja Lapland Hotelsin väen suunnittelema astiasto on herättänyt paljon huomiota.
– Onhan se kaunista, kun lautanen on suunniteltu ruoalle, kun yleensä se on toisinpäin.

Suosittu historiallinen juhlahuoneisto

Lapland Hotel Oulussa on myös jotakin todella hienoa, joka ei suoraan liity Lappiin. Hotelliin kuuluu kiinteänä osana uniikki Ynninkulma-talo, Oulun tunnetuimpia ja suosituimpia juhlahuoneistoja.

– Talon vanha kivijalka on vuodelta 1656 eli se on lähes yhtä vanha kuin Oulu. Pystymme järjestämään siellä asiakkaillemme karonkkoja, synttäreitä ja muita juhlavia tilaisuuksia.

– On hienoa, että voimme viedä ulkomaiset vieraamme vanhaan, historialliseen miljööseen. Hotelli on saanut tämän kiinteistön mukana palasen kaupungin historiaa, Kivisaari sanoo.

Ynninkulmassa on myös vanha, upea viinikellari, jossa voidaan järjestää viinimaistiaisia.

teksti: Kari Martiala | kuvat: Lapland Hotels

Lapland Hotel Oulu

Kitchen & Bar Oula

Pentikin kanssa yhteistyössä toteutettiin uusi Lappi-astiasto.

 


Hotellitestaajat

essi_jukka

Essi ja Jukka lähtivät matkalle kaupungin ääriin ja hotellitestaajan ominaisuudessa päätyivät Lapland Hotel Ouluun. Pariskunta pisti itsensä likoon niin upeiden kuvien osalta kuin kiipeilysaavutustenkin muodossa. Ilo oli meidän puolellamme. Essin ja Jukan raportti on mielenkiintoista luettavaa.

Lue koko juttu

veeraTestaaja

Onko hotelliaamuissa parempaa runsas, valmiiksi katettu aamupala, vai aamupalan jälkeinen tunne, kun täydellä mahalla saa köllähtää takaisin sänkyyn ja olla hetken tekemättä mitään? En tiedä, ehkä näiden kahden yhdistelmä on se juttu.

Lue Veeran juttu

JAA